Kirjoitukset ajalta joulukuu 2018

Kynttilän kaksi elämää: hyvän hautalyhdyn anatomia

19. joulukuuta 2018


Kynttilän kaksi elämää

Kynttilän sytyttäminen haudalle on kaunis ja perinteinen tapa muistaa meille tärkeitä ihmisiä. Kynttilöitä sytytetään haudoille eri puolilla maailmaa, pienin kulttuurisin variaatioin. Kirkko & Kaupunki -lehden tuore artikkeli toteaa mm. sen, että tämä tapa on Suomessa yleistynyt vasta sotien jälkeen, ja että suomalaisiin erityispiirteisiin kuuluu sekin, että kynttilöitä viedään haudoille jouluaattona.

Hämärissä illoissa välkehtivät lyhdyt luovat hautausmaille tunnelmaa, joka auttaa meitä pysähtymään, ja ehkä näkemään omat arkiset kiireet hetkeksi jossain toisessa valossa. Kynttilän vieminen haudalle tarjoaa kehyksen läheisen muistamiselle, ja sen elävä liekki saa pimeän hautausmaan näyttämään lämpimältä. Ajattomalla symboliikallaan kynttilä on kuin ihmisen elämä: hauras, kaunis, ja sammuu aikanaan.  

Aamun koittaessa näkymä kuitenkin muuttuu. Ulkotulien metalliset astiat ovat puolillaan vettä, sammuneita hautakynttilöitä lojuu vinossa ja kumoon kellahtaneina hautamuistomerkkien edessä. Tuuli puhaltelee muovisia astioita ympäriinsä. Edellisen illan kauniista tunnelmanluojasta on tullut roskaa, joka rumentaa hautausmaata pitkään, yleensä siihen asti kun muistajat seuraavan kerran käyvät haudalla.